Kuvauksissa...

Välillä tulee tehtyä tälläistäkin, missä salamavalot välkkyvät ja katson, että mallilla on hiussuortuvat kunnossa. Kulisseissa on ideoitu haluttu lopputulos ja meikkisiveltimet ovat heiluneet. Yhden kuvan summa on usein monesta tekijästä kiinni, eikä vähiten loistavan valokuvaajan. 
Jos siis joskus olet ihmetellyt blogini nimen syntyä, niin se tulee osittain tästä ammatista. Olen siis myös meikkaaja. Siksi myös, sillä olen paljon muutakin. Ja minusta se on just hyvä niin. Nautin siitä, että saan tehdä usean eri alan asioita. En todellakaan allekirjoita sitä, että suutari pysyköön lestissään. Blogissani on nyt ja jatkossakin siis esillä asioita, jotka ovat parhaillaan kynän, eli siveltimen päällä. Tänään se oli tämä; kuvaukset.





5 weeks to go

Viiden viikon päästä olen jälleen kotona. Siellä toisessa, sielunmaisemissa Los Angelesissa. Odotus on ollut pitkä, mutta kesä on soljunut onnellisesti purjehtien, joten aika on mennyt kuin siivillä. Huulille on kyllä jo noussut Whole Foodsin Farmers garden -vihersmoothien hemaiseva maku. Näen itseni jo näissä maisemissa aamukävelyllä ja iltaisin auringonlaskua ihailemassa. Mieleni tekisi palata myös aaltojen päälle. Ehkäpä menen siis surffikurssille. Pari kukkulaakin voisi valloittaa, eli vuorille ollaan matkalla. Tällä kertaa se korkein vuori saattaa löytyä jopa Yosemitesta, sillä sinne ollaan haaveiltu menevämme jo vuosia. LA:n kaupunki on vaan pitänyt meitä tiukasti otteessaan, eikä olla maltettu lähteä sieltä kauemmas. Mutta josko nyt päästäisiin Yosemiten kauneutta ihailemaan viimein itsekin. Toinen vaihtoehto on, jota paikallinen ystävämme juuri selvittää, telttailu Joshua Treen aavikolla. Se olisi yksi hiljattain noussut haaveeni...



Elokuinen Suvilahti ja Flow

Elokuun tunnelmalliset illat pääsevät kyllä parhaiten oikeuksiinsa Helsingin Suvilahden Flow-festareilla, jonka ilmapiirissä kuplii sopivasti mennyt kesä. (Vaikka eihän se tietenkään vielä ohitse ole, jos minulta kysytään). Flow on kauneutta, visuaalista ilotulitusta, aikuisten karkkikauppa, korkeilla hinnoilla. Ja siltikin ja ehkä siitä syystä tykkään (toki en pistäisi pahalla pientä hinnanalennusta lipuissa ja tarjoiluissa). Tykkään niin pirusti. Flowssa kokoontuvat ystävät pitämään hauskaa yhdessä. Siellä törmäät väkisinkin kavereihin ja puolituttuihin, joihin et välttämättä muualla törmää. Flowssa on hyvä fiilis ja yleensä aina mahtavaa ruokaa. Tosin jostain syystä omat perjantain ruokakokeilut jättivät vähän vaisuksi, sillä odotukset aikaisempiin vuosiin perustuen olivat niin korkealla. Onneksi lauantai korjasi tilannetta jälleen normaalimmaksi. Ainoa mikä Flowssa on mälsää, on se, että se loppuu aikanaan...

Nyt voisi olla hyvä hetki säätää Spotifyhin vaikkapa lauantaina esiintynyt Chvrches - tässä nimittäin mun flow kuvina.

 


Suppailua ja purjehdusta sydämen kyllyydestä

Aloha! raikui Vasikkasaaren vierasvenesatamassa yksi kesäviikonloppu, jonne olimme saapuneet viikonlopun viettoon kaveriporukalla. Alkujaan meidän piti jatkaa matkaa purjehtien etäämmälle, Lähteelään saakka, mutta jäimme kaikki yksimielisesti ja tyytyväisenä Isoon Vasikkasaareen, sillä aurinko paistoi, meillä oli paljon hyvää ruokaa ja juomaa, sekä tietenkin suppilaudat* koko viikonlopun ajaksi! Tuona viikonloppuna kaikki oli enemmän kuin mallillaan; aurinko, kesä ja sup. Siinä aika toimiva kombo meikäläiselle.






Turistina Tukholmassa - Mini Guide

Heinäkuinen Tuhkolma, on vähän kuin mikä tahansa kesäpäivä missä tahansa skandikaupungissa. Aurinko lämmittää, mutta mereltä puhaltava tuuli samalla viilentää. Vietin Tukholmassa lähes viikon heinäkuun alkupuolella TBEX matkabloggaajaseminaarissa ja asuimme onnellisena Forenomin meille järjestämässä Kungsholmenin kodissamme. Pääsin siis kerrankin oikein kunnolla käsiksi tähän naapurimaan pääkaupunkiin.

Onko sinullakin samanlainen historia Tukholman suhteen, että olet vieraillut siellä lukemattomia kertoja, mutta yleensä aina vain päiväseltään ja sen aikaa kun risteilyalus on maissa? Minun tarinani on ainakin juuri tämä. Siitä syystä olikin super nastaa heittäytyä oikein ajan kanssa turistiksi ja hypätä saamillamme 2 päivän Stockholm Pass-korteilla turistoimaan! Kortilla pääsee ilmaiseksi jopa yli 60:een nähtävyyteen ja sitä voi käyttää Hop on Hop off-busseissa sekä mm. vesibusseissa, mikä osoittautuikin todella käteväksi kulkupeliksi liikkumiseen paikasta toiseen.