Happy 2015!


Ihanaa vuoden vaihdetta kaikille ja huikeaa uutta vuotta 2015!






Tämä kuva on tehty ja otettu Malcapuyan-saarella Coronin läheltä. Ja sen myötä haluankin toivottaa kaikille blogini-lukijoille ja ystävilleni paljon aurinkoa ja seikkailuja alkavaan vuoteen!

/Sanna


Matkavuoteni 2014

Hei minäkin, kun kaikki muutkin! Ennätinpäs siis minäkin näin vuoden viimeisenä päivänä kokoamaan tämän vuoden reissut nippuun ja yhteen. Olen saanut nimittäin viime viikkoina lukea muiden matkabloggaajien hengeäsalpaavia reissuvuosi-postauksia ympäri maailman, mitä kauneimpiin ja kaukaisempiin paikkoihin. Mutta täytyy kyllä todeta, että tätä omaani tehdessä ja juuri kun itse elää parhaillaan sitä isoa unelmaansa todeksi, matkaa maailmanympäri, niin kyllähän tässä omaankin reppuun on muutama reissu tarttunut tälle vuodelle.


Tammikuu 2014 alkoi Thaimaan Koh Lantalla ilotulituksia katsellen. Olimme saapuneet sinne Koh Lipeltä ja Mookilta. Uuden vuoden juhlien jälkeen jatkettiin muutamaksi päiväksi Bangkokiin, jossa saimme muuten vielä ekstrayön, koska lentomme oli täynnä ja me vapaaehtoisia siirtymään seuraavalle lennolle. Tammikuussa oli myös matkamessut, jossa tavallaan pääsee myös maailmanympärimatkalle :)







 
Helmikuussa vietettiin viikonloppu Tallinnassa. Samaan aikaan käytiin Olympialätkän finaaleita. Tallinnassa oli superjäätävää, mutta hyvä ruoka F-hoonessa lämmitti. Tallinna toimii kyllä aina!




 
Maaliskuussakin tapahtui jotain, kävin nimittäin pikaiseen yhden päivän työmatkalla Tukholmassa.
Mutta sitten tulikin hiljaiseloa... odotusta... piinaavaa odotusta. Tuntui että kaikki ympärillä olevat reissaavat ja vain muutamien läheisten tiedossa oleva tieto tulevasta isosta reissustamme muhi malttamattomana mielissä, mutta en vielä huudellut asiasta. Yritin hoitaa sen tyylikkäästi kaikkia osapuolia ajatellen ja sitten koittikin aika, kun tieto oli julki ja sain alkaa asiasta oikein virallisesti tuulettamaan, wohoo!

 
Kesäkuussa pyörähdettiin kuitenkin parin viikon ajan Kroatiassa ja Montenegrossa. Olimme varanneet ja luvanneet nähdä meidän jenkkipariskunta ystävät Kroatiassa ja liput oli plakkarissa ollut jo tovin aikaa. Kroatia ja Montenegro oli upeita! 
Sitä ei varmaan lasketa että bussi ajoi Bosnia ja Hertsegovinan läpi ja olen vieraillut maassa vain passia näyttämässä, ha!






 
Elokuussa pyörähdin lapsuudenajan ystävien kanssa Tallinnassa. Se oli ikäänkuin heiltä mulle mun läksiäiset. Helteinen sää ja upea auringonlasku odotti meitä Tallinnassa. Käveltiin F-hoonelle aamikselle, mutta siellä ei olekaan täysi menu sunnuntai-aamuisin. Muuten kyllä oikein kiva reissu!









 
Syyskuu I Sitten se alkoi, meidän maailmanympärimatkamme! Sen alkajaisiksi muutimme New Yorkin Brooklyniin kolmeksi viikoksi. Voi New York, sillä on aina iso pala sydämestäni.

Syyskyyn lopulla suuntasimme Kanadan puolelle, Toronton lähelle veljeni luokse.






 
Lokakuun alku menikin Kanadassa, jossa siirryimme Toronton jälken länsirannikolle ja Vancouveriin viikoksi. Stanley Park ja Whistler jäivät vaikuttavimpana mieliin. Tänne joskus uudestaan!



Ja sitten, ei hetkeäkään liian aikaisin kun Vancouverissa alkoi flip flopeissa tulla jäätävän kylmä, siirryimme maailman parhaaseen paikkaan, Los Angelesiin, USA:han. Tuossa on muuten yksi kuva San Diegostakin, jossa kävimme päiväreissulla. Olen muuten siitäkin vielä postauksen auki.


  
Marraskuu oli onnea! Olla ja asua melkein kaksi kuukautta Kaliforniassa. Niihin kuukausiin ja viikkoihin mahtuu paljon huikeita muistoja ja hauskoja tapahtumia. Paljon haikkausta niin Runyon Canyonilla, kuin oikeilla vuorillakin. Foo Fightersin tapaamista Sunset Stripillä, synttärijuhlia, Malibua, Halloween-juhlia, Vegasia ja festareita! Ystäviä, uusia ystäviä, loputtoman kauniita auringonlaskuja, palmuja. Tähtipölyä, Hollywood-tähtiä, ajattelemisen aihetta... Oh my god! Tämä aika LA:ssa on ehdottomasti parasta aikaa elämässäni. Täällä olin pakahtua onnesta.




Joulukuu olikin mielenkiintoinen! Ennätimme olla yhden päivän Los Angelesissa, josta lensimme New Yorkin kautta Helsinkiin. Vietimme Suomessa, Savossa ja Helsingissä, reilun viikon, jonka aikana ennätin tavallaan käydä uudestaan Amerikoissa. Olin nimittäin Yhdysvaltain Suurlähetystössä matkabloggaajamiitissä, jonka oli pistänyt koolle 50 State Puzzlen-blogin pitäjät ja jossa oli puhumassa mm. Jyrki 69:nä tunnettu Jyrki Linnankivi.
Suomen pikavisiitin jälkeen suuntasimme suoraan Hong Kongiin muutamaksi päiväksi. Sieltä matka jatkui ystäväporukalla Filippiinien Palawanin saarelle, josta viimeisimmät postaukset ovatkin. Tämä huikea reissun täyteinen vuosi tulee tänään päätökseen täällä Coronin-saarella. Ihan huikeeta! En tosin näin nuhanenäisenä odota isompia juhlia täällä tapahtuvan, sillä kylä on todella pieni, eikä täällä ole varsinaisesti rantoja tai minkään tyyppistä ravintolakeskittymää rannalla. Ainoastaan tuo satama-alue. Mutta eiköhän me jotain keksitä. Oma toiveeni olisi, että nyt tämä parisen viikkoa vaivannut tauti ja sairastelut loppuisivat tähän vuoteen ja saisin korkata uuden vuoden terveempänä ja näin olisin paljon reippaampi reissukamu taas uusiin seikkailuihin!



Kiitos että olette olleet mukanani näillä reissuilla! Loistavaa vuoden vaihdetta ja seikkailun täyteistä uutta vuotta!

Kaikki postauksen kuvat Instagram-tililtäni sannasmag. Mikäli sinä olet Instagrammissa ja emme ole vielä löytäneet toisiamme niin olisi kiva tietää millä tunnuksella olet siellä.



Eng // My travels in year 2014. So happy and blessed.

Las Cabanas beachillä El Nidossa

El Nido otti meidät vastaan kivasti. Kylä tuntui heti paljon eläväisemmältä kuin edeltävä Port Bartonin kylä. Täällä oli liikennettä, isoja katuja ja paljon ravintoloita. Mutta missä olisi hyvä ranta? Ei ainakaan itse kylässä rantaravintoloiden edessä. Se löytyi hyvin läheltä Corong Corong aluetta, nimeltään Las Cabanas. Me kävelimme hotelliltamme rannalle, jonne pääsee myös paikallisella tricyclellä 100:lla pesolla. Matkalla rannalle nähtiin huikea maisema korkeammalta, sekä paikallista menoa ja asutusta, kuten nyt vaikkapa eläimiä pitkin tienvarsia.



Paluumatkalla rannalta nähtiin aika upea auringonlasku. Käveltiin ikuistamaan se vielä hotellin omallekin rannalle. Oikein toimiva oli! El Nido on jo nyt palveluillaan hilautunut toimivammaksi kohteeksi kuin Port Barton, vaikka tästä asiasta löytyy useita eri kuppikuntia. Port Bartonissa sanottiin, että lähes kaikki palaavat sinne takaisin, koska kaipaavat Port Bartonin rauhaa. Minä tykkäsin tämän kylän tarjonnasta enemmän. Hotellimme sijaitsi kauempana kylästä, ja näin ollen oli hyvin rauhallisella paikalla, mutta helposti 50:n peson matkan päässä kylältä, jossa kävimme joka päivä illallisella.




Tällä rannalla näin myös ison kilpikonnan, joka nousi pintaan aivan edessäni kun olin rannan tuntumassa uimassa. Siis aivan hui-kee-ta!

Ps. Jos mahdollista, niin vielä kauniimmat rannat löytyvät venematkan tai kajakkimatkan päästä, mutta Las Cabanas on hyvä vaihtoehto rantapäivään kaupungista.

Eng // Las Cabanas in my opinion is the best beach in El Nido city, Palawan.

Kuvakooste mielenkiintoisesta laivamatkasta El Nidoon

Vietettyämme viisi päivää Port Bartonissa oli aika suunnata saaren pohjoisosassa sijaitsevaan El Nidon -kylään. Vaihtehtoja oli kaksi, joko meriteitse tai maanteitä pitkin. Maantiekyyditystä olimmekin jo testanneet matkalla lentokentältä Port Bartoniin, jossa totesimme että tiet ovat osittain hyvässä kunnossa, mutta tosiaan vain osittain. Jostain syystä porukka automaattisesti ajatteli että taitamme tämän matkan meriteitse, bankalla. Enkä näin jälkiviisaanakaan osaa kyllä sanoa, että oliko se hyvä idea vai ei. Nimittäin tapasimme reissaajia, joilta myös bussimatka oli vienyt saman ajan, koska tien päälläkin voi sattua vaikka mitä, esimerkiksi nyt vaikka rengas puhjeta.

Tässä 10 x kuvakoosteen muodossa meidän hilpeä laivamatka Port Bartonista El Nidoon.

1. Nousemme banka-veneeseen aamulla aikaisin kello 6:00. Priva-kuljetukseksi luvattuun kyytiin tuleekin matkaan vielä kaksi Hollantilaista tyttöä. Tämä on ok, mennään kuitenkin laivan sallimissa rajoissa.



2. Hetken aikaa oli tyyntä, mutta vain hetken aikaa. Sitten alkoi tyrskyä ja aallot kastella matkaajia. Suurimman osan aalloista sai edessä istuvat Hollantilaiset. Tässä kuvassa toinen olikin jo vetänyt päällensä sadeviitan. Ei huono idea!



3. Ristiaaltojen lyödessä lujempaa, meni toinen kippareista painoksi bankan reunalle. Tässä vaiheessa myös minä, joka istuin takana, sain tasaisin väliajoin hyvin aaltoja päälleni.



4. Onnelliset matkustajat bankan kyydissä.



5. Hymyä! paitsi että välillä piti pyyhkiä huivilla suolavettä silmistä.



6. Ja välillä saattoi ottaa myös tirsat tai vaipua epätoivoon. Neljäksi tunniksi mainostettu laivamatka oli kestänyt jo reippaasti yli neljä tuntia...



7. Ai miksikö matka kesti odotettua pidempään? Tässä kuvassa laivan moottorista on juuri katkennut hihna tai vastaava. Ainakin pamahdus ja sen tuottama moottorin sammuminen keskellä merta sai paljon ihmetteleviä silmämunia osakseen. Hetki pientä jaloittelua ja toivomus siitä että matkan teko jatkuisi... Ja jatkuihan se!



8. Ja miten niin ei täyden palvelun laiva. Ilmastoitu WC ja kaikki!



 9. Bankassa oijotaan rusettia ja vedetään huppua kireemmälle. Aurinko paistaa niskaan ja tuuli käy korviin. Itselläni tyylikkäästi lökärihousut huivina.



10. Reilun kahdeksan tuntia kestäneen venematkan aikana ennätti katsella ainakin maisemia. Toiset jopa ikuistivat niitä. Itse en kyennyt juurikaan kuin katsomaan horisonttia, joten kiitos kuvista kuuluu jälleen matkakumppaneille.



Päästiin kuin päästiinkin siis perille. Oikeastaan usko ei meinannut loppua missään vaiheessa, kun kyllähän kaputkin halusivat päästä ehjänä perille ja hyvin näppärästi he korjasivat sen moottoriviankin. Syy miksi matkassa kesti niin pitkään, oli huono sää ja kova tuuli. Samana iltana kuultiin tosiaan toisilta reissaajilta, että matka bussilla (n. 400 PHP) oli heilläkin kestänyt luvatun neljän tunnin sijasta sen kahdeksan. Joten oikeastaan, en osaa suositella kumpaakaan kuljetusmuotoa eritoten (laivamatka maksoi vain huimasti enemmän (1500 PHP). Kokemushan tämä oli! Ja jostain jumalaisesta syystä, en voinut pahoin lainkaan tällä venematkalla.


Eng // Boat trip from Port Barton to El Nido took us for 8 hours. It was a long day, so bring snacks and water on aboard.

...pari kuvaa vielä Port Bartonista

Port Barton oli tosi iisi paikka. Koska kylä oli niin pieni, niin eipä siellä pitkien aamupalojen, auringonoton, uinnin ja illallisen lisäksi juuri muuta voinut tehdä. Paitsi tietysti tutustua muihin travellaajiin, joita siellä oli yllättävän paljon. Ne ketkä tuntevat mieheni, tietävät että hänen on helppo tutustua kaikkiin. Joten tiesimmekin aika pian lähes jokaisen resortissa majailen tarinan, jotka on aina mielenkiintoisia. Lisäksi saimme heiltä ravintolavinkkejä ja reissuvinkkejä. Osa aikoi tosiaan viihtyä samassa rantamökissä kevääseen saakka, kirjoja lukien ja tarinoita kirjoitellen. Söin muuten Port Bartonin rantaravintolassa esimerkiksi todella hyvän kasvishampurilaisen, jonka pihvi oli tehty banaanin kukasta. Olin tilatessani hyvin epäileväinen, koska en aikaisemmin ollut kuullut banaanin kukasta valmistettavan mitään, mutta näin jälkikäteen asiaa googlatessa, niin sehän on aasiassa oikein käytetty ainesosa ja länsimaissa vegaanit käyttävät sitä paljolti. Näin sitä taas oppii! :)
Tässä vielä pari chilliä kuvaa arjestamme Port Bartonissa.





Paikalliset lapset nauttivat hurjasti koulujen loppumisesta ja joululomastaan ja temmelsivätkin merenrannassa aivan innoissaan.




Port Bartonin jälkeen meidän matka jatkuikin El Nidoon, joka on jo himpun verran isompi kylänen kuin tämä. Onko kukaan lukijoista käynyt Port Bartonissa?

Eng // Port Barton was easy like a sunday morning...

Saarihyppelyä Port Bartonista

Ja tietty kun ollaan saarihyppelyllä, pitää ottaa hyppykuvia! Hypin muutenkin aika onnesta, sillä pari päivää sairaana oloa rantamökissä saivat riittää ja pääsin vihdoinkin koko jengin kanssa mukaan menoon. Otettiin saarihyppelyretkeä varten oma banka-kuski, joka vei meitä ympäri lähisaaria ja muutamaan snorklauskohteeseenkin.

German Island I  Tätä saarta on aikoinaan asuttanut saksalainen mutta tätä nykyä siellä asusteli joku paikallinen koiriensa kanssa. Valkoisen hiekkarannan omaava saaren kärki näytti todella paratiisimaiselta, mutta kätki sisälleen sen, että saarella tuuli koko ajan. Naurettiinkin, että olikohan siinä syy miksi saksalainen ei enää asuta saarta... Mene ja tiedä, me nautiskeltiin täällä maisemista ja hypittiin rantahiekalla sekä nautittiin banka-kuljettajamme tekemästä lounaasta palmujen alla.







Snorklausta I  Viimeinkin päästiin snorklaamaan ja saatiin Go Pro -kameraan vedenalaista elämää ikuistettua. Pysähdyimme parissa eri kohteessa, joista jälkimmäinen oli selkeästi upeampi korallisempi ja kaloiltaan värikkäämpi. Oma maskini tykkäsi vaan vuotaa aika tiuhaan tahtiin, että pitää vielä tarkistaa ettei se täyteen pakatussa repussani ole jotenkin vaurioitunut. En nimittäin tuolla maskilla tuollaisenaan uskalla lähteä sukeltamaan.



 
Paradise Island I No, mitä tähän voisi oikein lisätä, saaren nimi sen jo kertoo. Aika paratiisissa oltiin. Pienen pieni saari näytti olevan yhden perheen asutuksessa tämäkin ja tämä kuvassa näkymä pieni valkoinen rantakieleke oli heidän kotirantansa. Piirrettiin nimemme hiekkaan ja jalkamme santaan ja lilluttiin vaan koko jengi lämpimässä rantavedessä täällä. Aika kiva lopetus saarihyppelylle.





Nämä söpöliinit asuttivat German Islandia. Olivat vielä aika pentuja ja olisi tehnyt mieleni napata toinen näistä kainaloon ja kotiin. Niin söpöjä! Huomatkaa muuten kuvassa mereltä nouseva saderintama. saatiin vähän ekstra aikaa saarella, kun jäätiin sinne palmun alle pitämään tovin kestänyttä sadetta. Tropiikissa nuo sademyräkät ovat kyllä niin erilaisia, kuin mihin suomalaisena on tottunut. Sade on lämmintä ja vaarallisinta on ettei palmun oksa tipahda myrskyssä päällesi.




Port Bartonissa ollessa kannattaa todella lähteä saarihyppelylle, jolloin lähialueesta saa niin paljon enemmän irti ja pääsee uiskentelemaan upeilla rannoilla.

Ja kiitokset jälleen hyppykuvien ottamisesta ja kisakestävyydestä! Ei ole niinkään sanottua että olisi helppo nakki saada kolme naista hyppäämään samaan aikaan...haha...


Eng // Island hopping and snorkeling trip from Port Barton, Palawan.